
Aave on eräs maailman suurimmista ja suosituimmista DeFi-palveluista. DeFi on lyhenne englanninkielen sanoista Decentralized Finance ja se käytännössä tarkoittaa perinteisten finanssipalveluiden tuomisen hajautetun lohkoketjun päälle. Tällöin poistuu tarve kolmansille osapuolille, kuten pankeille. Kuten suurin osa DeFi-palveluista ylipäätään, myös Aave on kehitetty Ethereumin lohkoketjun päälle.
Aave kryptovaluutta omaa suomalaiset juuret
Kryptovaluutta Aave on markkinoilla olevista kryptovaluutoista menestynein suomalaisen taustan omaava krypto. Tämän vuoksi se nauttiikin suurta suosiota monen suomalaisen kryptovaluuttoihin sijoittavan henkilön keskuudessa. Aaveella on siis suomalaiset juuret ja se mahdollistaa sijoittamisen ja rahan lainaamisen ilman kolmansia osapuolia kuten pankkeja.
Aaveen historia
Aaveen on perustanut suomalainen Stani Kulechov, jolla on taskussaan tutkinto Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta sekä kokemusta myös asianajotoimistossa työskentelystä. Voisi sanoa, että hänellä on melko epätavallinen tausta kryptovaluuttojen maailmassa.
Alussa mukana oli vain muutamia henkilöitä, mutta nykyään tiimissä on kymmeniä kryptomaailman osaavimpia toimijoita. Toimintaa johdetaan pääkonttorista, joka sijaitsee Lontoossa. Projektin keulakuvana ja toimitusjohtajana häärii edelleen Stani Kulechov.
Alun alkaen Aave tunnettiin nimellä ETHLend (Ethereum Lending) ja se järjesti vuonna 2017 ICO:n, eli joukkorahoituksen muodon, keräten tämän myötä 16,2 miljoonan dollarin rahoituksen. Vuonna 2018 ETHLend muutti nimensä Aaveeksi. Lisäksi tässä samassa yhteydessä palvelun toimintamallia muutettiin helpottamalla likviditeetin tarjoamista palveluun.
Aave-protokolla aloitti vuoden 2020 tammikuussa toimintansa Ethereumin verkossa. Samana vuonna Aave sai myös UK Financial Conduct Authority -lisenssin, jonka myötä se muuttui viralliseksi elektronista rahaa käsitteleväksi instituutioksi. Aave on heti alusta lähtien ollut eräs DeFi-palveluiden suurimmista pioneereista ja näin myös omalla toiminnallaan ollut määrittämässä suuntaa koko DeFi-sektorille.
Mitä Aave tarjoaa?
Aave on hajautettu vertaislainapalvelu eli on palvelun käyttäjien vastuulla tarjota lainaamisen mahdollistama likviditeetti. Aaveen käyttäjien on mahdollista myös ansaita palveluun tallettamilleen varoille korkotuottoa. Aave tarjoaa palveluun tallettaneille talletusta vastaavan määrän omia aTokeneitaan, jotka myös tuottavat korkoa.
Aave tarjoaa lisäksi myös lainaa likviditeetin tarjoamisen lisäksi ja se onkin tällä hetkellä maailman suosituin hajautettu vertaislainapalvelu, jossa käyttäjät voivat joko ansaita korkoa tallettamalla varoja palveluun tai vaihtoehtoisesti lainata muiden käyttäjien palveluun tallettamia varoja. Kaikki tämä on mahdollista ilman kolmansia osapuolia, kuten pankkeja. Aaveen palveluvalikoima kasvaessa koko ajan voi joskus tulla se päivä, jolloin Aave mahdollistaa käyttäjilleen jopa monipuolisempia palveluita kuin useimmat perinteiset pankit.
Aave kryptovaluutta mahdollistaa sen käyttämisen erilaisiin houkuttimiin kasvattamaan järjestelmän käyttäjämäärää sekä lainojenmaksun takaamiseksi mikäli tapahtuisi kryptomarkkinoiden romahdus. Se myös mahdollistaa tulevaisuuden kehitystyön itse protokollan osalta. Tämä suomalainen kryptovaluutta ei siis ole ihan vain arvon siirron välineeksi suunniteltu asia, vaan se toimii myös konkreettisena osana Aave-lainajärjestelmää.
DeFi on olennainen osa Aaveen toimintaa
DeFi eli hajautettu finanssiala, jonka tavoitteena on poistaa toiminnasta kolmannet osapuolet eli pankit, ja tehdä finanssialasta paljon tehokkaampi. DeFi mahdollistaa nopeammat transaktiot, sillä markkinat eivät koskaan nuku.
Aaveella ei ole omaa lohkoketjua, vaan se toimii avoimen lohkoketjun päällä. Aaveen toiminta onkin samankaltaista kuin perinteisellä pankillakin. Aave siis tekee rahaa korkojen erotuksella.
Avoimuus on Aaveen suurin etu
Avoimuus on Aaveen suurimpia etuja. Aave protokollan toimintaperiaate on luettavissa sen avoimesta lähdekoodista, joten on tiedossa mitä rahoille käy kun ne laittaa järjestelmään. Verkoston kehityksestäkin vastaavat Aave tokenien omistajat, joten äänestät myös protokollan kehittämisestä.
Täysin hajautetun järjestelmän ansiosta tallettamalla kryptovaluuttoja palveluun käyttäjät eivät koskaan anna niitä palvelun hallintaan. Hajautetut palvelut ovatkin erilaisia kuin perinteiset rahoituspalvelut.
Aave tarjoaa myös lainaa
Aaveen konseptiin kuuluu, että tarjolla on täysin automatisoitu lainapalvelu, jossa kuka tahansa voi nostaa palvelusta lainaa kryptovaluuttoina ilman perinteisistä pankeista tuttuja raskaita ja aikaa vieviä prosesseja. Aaveen tarjoaman lainapalvelun suurin hyöty on se, että palvelua hyödyntämällä on mahdollista hankkia likviditeettiä ilman että joutuu myymään omistamiaan kryptovaluuttoja.
Lainaaminen kuitenkin vaatii aina merkittävästi suuremmat vakuuksien määrän kuin mitä lainan määrä on. Laina on aina paremmin suojattu, mitä suurempi vakuuksien ja lainan määrän erotus on. Kryptovaluuttojen kurssit muuttuvat hyvinkin nopeasti, joten yllättävän raju kurssilasku saattaa johtaa siihen, että Aave joutuu myymään osan talletetuista vakuuksista pienentääkseen lainan kokonaismäärää.
Lisäksi Aave tarjoaa käyttäjilleen erään DeFi-palveluiden laajimmista korkovalikoimista. Koska korkotasojen valikoima on niin laaja, jokainen voi löytää palvelusta itselle sopivan koron.
Aaveeseen sijoittamisesta hyötyä
Koska Aaveella on monivuotinen historia ja sen markkina-arvo on kymmeniä miljardeja, sitä on helppo ostaa monestakin eri kryptovaluuttapörssistä. Tämä suomalainen kryptovaluutta löytyy ainakin suurimmista pörsseistä, kuten Coinbasesta, Binancesta, Huobista, Krakenista sekä FTX:ästä.
Aaveeseen voi sijoittaa ostamalla Aave-protokollan omaa tokenia, joka on nimeltään AAVE. AAVE-tokenin omistajat voivat ansaita staking-tuottoja niille tokeneille, jotka he ovat lukinneet palveluun. Heidän on mahdollista myös vaikuttaa palvelun kehitykseen.
AAVE-tokenin kurssikehitykseen vaikuttaa DeFi-palveluiden suosio sekä Aave-protokollan käytön kasvu. Luonnollisesti Aave-protokollan suosio kasvaa, mikäli ihmiset katsovat, että DeFi-palveluiden edut ovat arvokkaampia kuin perinteisen järjestelmän edut ja alkavat käyttämään aina vain enemmän näitä palveluita. Vastaavasti AAVE-tokenin kurssi riippuu täysin Aave-protokollan suosiosta.
Tulevaisuudessa Aaveen palveluvalikoimaa tullaan varmasti kasvattamaan, sillä Aave-protokollaa kehitetään koko ajan. Aave on jo luonut DeFi-palvelun, joka on luotettava ja helppokäyttöinen. Lisäksi se tähtää koko ajan kehitykseen ja uusien innovaatioiden luomiseen.
Yhä useampi kryptovaluuttoihin sijoittaja onkin löytänyt tiensä Aaveen pariin ja se nauttii suurta suosiota. Aina enemmän ja enemmän ihmisiä löytää tiensä Aaveen DeFi-palveluiden äärelle. Lisäksi Aave-protokollaan talletettu likviditeetti nousee koko ajan tasaisesti.
DeFi onkin eräs keskeisimmistä kryptovaluuttojen sekä lohkoketjujen mahdollistamista asioista ja Aave on yksi suurinta suosiota nauttivista DeFi-palvelu. Monet uskovat siihen, että tulevaisuudessa DeFi tulee muuttamaan tavan, jolla käytämme pankkipalveluita. Sen hyödyt perinteisiin järjestelmiin verrattuna ovat kiistattomat.
Aaveen kurssikehitys nousukiidossa
Aaveen kurssikehitys on ollut huimassa nousussa viimeisten vuosien aikana. DeFi-kesä 2020 mahdollisti että Aave kurssi lähti huikeaan nousuun. Maailmassa arvioidaan olevan kierrossa käteistä kuusi triljoonaa dollaria, ja siitä on DeFi palveluissa tällä hetkellä yli sata miljardia dollaria. Nämä luvut ovat täysin tähtitieteelliset. Verrattuna DeFi palveluihin, rahan määrä pankeissa tällä hetkellä on valtava, joten kurssikehitys niiden suurimmalla palvelullakin voi olla valtava.
Aivan kuten kaikkien muidenkin kryptovaluuttojen kurssit, myös Aaveen kurssi on sidoksissa koko kryptovaluuttamarkkinoilla tapahtuviin isoihin muutoksiin. Aave on kuitenkin siinä mielessä hieman erikoinen tapaus, että se keskittyy hajautettuihin kryptovaluuttalainoihin. Aave myös panostaa siihen, että sen alusta olisi markkinaolosuhteista riippumatta mahdollisimman toimintakykyinen sekä vakaa. Aaveen hintaan toki vaikuttaa aina sillä hetkellä esiintyvä kysyntä ja tarjonta vaikka edellä mainitut tekijät tasapainottavatkin AAVE-tokenin hintaa.
Mistä kauppapaikoista Aave on saatavilla?
Aave tuli suomalaisiin kauppapaikkoihin keväällä 2021. Voit siis tänä päivän sijoittaa aaveeseen turvallisesti ja helposti vaikkapa kotimaisen Coinmotion palvelun kautta. Voit siirtää euroja palveluun nopeasti ja vaihtaa ne Aaveeksi käden käänteessä.
Aave on tarjolla myös kotimaisessa Northcrypto palvelussa. Paitsi näistä suomalaisista kauppapaikoista, voit ostaa Aavetta myös isommista pörsseistä, kuten Binace ja Kraken.