
Haaveiletko sinäkin kodista, jossa kaikki tavarat olisivat järjestyksessä ja tunnelma harmoninen? Konmari-metodi on japanilaisen organisointikonsultin ja siivousgurun Marie Kondon kehittämä organisointi-ideologia. Kondo on myös julkaissut useita kirjoja, jotka käsittelevät siivousta, tavaroiden järjestämistä sekä ylipäätään elämänhallintaa.
Monet meistä ovat täyttäneet kotinsa monenlaisilla tavaroilla ja kaapit pursuavat mitä erilaisempia esineitä. Mutta ovatko nämä kaikki hyödyllisiä ja tarvitaanko niitä oikeasti?
Mitä on konmaritus?
Konmarituksen periaatteena on, että järjestetään koti ja samalla koko elämä kerralla kuntoon. Perusperiaatteena on, että käydään koko koti läpi tavara kerrallaan ja jokaisen tuotteen kohdalla kysytään itseltään, tuottaako kyseinen esine iloa. Se säilytetään, mikäli näin on. Tämän jälkeen sille ideoidaan iloa tuottava säilytystapa, ja sitoudutaan huolehtimaan sen kunnosta.
Mikäli tavara ei tuota iloa, se laitetaan eteenpäin eli se joko myydään, viedään kierrätykseen tai hävitetään kokonaan. Tarkoitus on käydä koko koti läpi, joten hommaan saattaa kulua useampi kuukausi. Konmarituksen tavoitteena on, ettei kodissa ole enää ylimääräisiä asioita, joka tuottavat ahdistusta. Järjestyskin on helpompi ylläpitää, kun koti on järjestetty ja prosessin myötä alkaa myös miettimään syvällisemmin omia arvojaan.
Koti on jokaiselle tärkeä paikka, mutta mikäli kotiaan ei arvosta, niin arvostaako silloin itseäänkään? Kodin järjestäminen on samalla myös koko elämän järjestämistä. Kun huolehtii tavaroistaan, niin samalla huolehtii itsestäänkin.
Tavaroiden järjestely järjestää myös ajatuksia, sillä monesti samaan aikaan mieleen tulee vastauksia kysymyksiin. On vapauttavaa, kun tavaran määrä järjestelemisen myötä vähenee. Mieli puhdistuu samalla kun kotikin puhdistuu turhista tavaroista.
Konmarituksen säännöt
- Järjestä tavarat kategorioittain yhteen paikkaan. Kokoa saman kategorian tuotteet yhteen paikkaan ja vasta sen jälkeen aloita niiden läpikäyminen. Tämän jälkeen on helppo päättää, mitkä säästetään ja mistä luovutaan.
- Unohda erilaiset säilytysratkaisut. Monesti hienot säilytysratkaisut vain lisäävät epäjärjestystä. Niihin saa piilotettua tavaroita, mutta ne eivät poista itse ongelmia.
- Taittele vaatteet oikein. Marie Kondo neuvoo aivan uuden tavan, vaatteet nimittäin taitellaan suorakulmioiksi. Näin toimien vaatteet eivät rypisty niin helposti.
- Taitellut tekstiilit asetetaan pystyyn. Tällöin voidaan yhdellä silmäyksellä nähdä, mitä vaatteita missäkin laatikossa on eivätkä vaatteet rypisty. Taittele myös sukat samalla tavalla ja aseta laatikkoon.
- Lopeta tavaroiden hamstraaminen. Osta uusi tuote vasta sitten, kun tarvitset sitä.
Tavaroiden organisointijärjestys

- Vaatteet
- Kirjat
- Paperit
- Sekalaiset eli ei mihinkään kategoriaan kuuluvat asiat, kuten keittiötavarat, sisustus, lääkkeet, liinavaatteet, kylpyhuoneen tavarat, harrastus ja kausitavarat
- Tunne-esineet
- Valokuvat
Vinkit aloittelijalle
- Suunnittele. Konmarituksen ydinajatus on säilyttää iloa tuottavat asiat. Visioi rauhassa valmiista kodista ja valmistaudu käymään tavarat kategorioittain läpi. Muuten hautaudut tavaravuorten alle ja poukkoilet paikasta toiseen ilman selkeyttä.
- Haukkaa tarpeeksi pieni pala kerralla. Jos olet tehokas, voit kasata jokaisen omistamasi vaatekappaleen vaikka sängylle ja käydä niitä läpi. Voi olla kuitenkin hyvä aloittaa vaikka alusvaatteista tai sukista. Onnistumisen kokemukset pitävät draivin päällä.
- Kirjaa valmiit kategorialistat. Listoja ei tarvitse noudattaa orjallisesti, mutta ne auttavat seuraamaan kuinka edistyt ja hahmottamaan urakan laajuuden. Järjestystä voi ilman muuta muokata itselle sopivaksi, sillä ajatuksena on edetä helpommasta vaikeampaan. Näin mieli harjaantuu valintojen tekemisessä kun etenet.
- Integroi Konmari osaksi arkea. Konmarin perusperiaate on, että ainoastaan omat tavarat karsitaan ja yhteisistä tavaroista neuvotellaan asianomaisten kanssa. Tavoitteena on kuitenkin pysyvän järjestyksen luominen.
- Älä ota suorituspaineita. Jos joku toinen konmarittaa koko talonsa viikonlopun aikana, se ei tee sinun pidemmästä projektistasi huonompaa. Konmarituksesta ei tarvitse ottaa suorituspaineita, sillä tarkoitus on helpottaa arkea.
- Hankkiudu poistoon menevistä tavaroista eroon sitä mukaa kun niitä tulee. Kannattaa kerätä poistettavat tavarat yhteen ja kierrättää eteenpäin kategoria kerrallaan. Mieti onko sinulle tärkeämpää saada kiertoon lähtevistä tavaroista rahaa vai onko tärkeämpää saada ne vain asunnosta ulos.
- Iloitse selkeydestä ja siisteydestä. Kaappien tyhjeneminen sekä sisustuksen selkeytyminen on ilahduttavaa ja motivoi jatkamaan. Iloitse siitä, että vihdoinkin saat rakkaat tavarat esille ja ne ovat lisäksi hyvässä järjestyksessä.
- Päätä milloin prosessi on päätöksessä. Kun olet käynyt koko asunnon läpi hyödyntäen vaikkapa jotain valmista luetteloa, päätä että nyt saa riittää ja prosessi on valmis. Kiitä ja kehu itseäsi hyvin tehdystä työstä ja palkitse itsesi vaikka suklaalla.
Vinkit tavaroiden myymiseen
- Ilmoita myynti-ilmoituksessa tuotteen koko, mitat, kunto, hinta noudettaessa sekä postikulujen kanssa ja aiotko pitää tavaroita varattuna. Näin saat karsittua ärsyttävät tuotteiden varaajat ja kaikenlaiset ylimääräiset kyselyt.
- Jos varaat tavaran jollekin, ilmoita myynti-ilmoituksessa, tavaran olevan varattu siihen ja siihen asti. Näin turhat kyselijät ja varailijat eivät suotta aktivoidu.
- Noutokaupoista sovittaessa kirjoita ylös mikä tuote kyseessä, paljonko on sovittu hinnaksi ja koska se noudetaan. Näin ei tule turhia ja noloja sekaannuksia.
- Säästä postittamista varten erikokoisia laatikoita ja pussukoita. Jos sinulla ei ole sellaisia, voit kysellä niitä vaikkapa Prismasta tai jostain kodinkoneliikkeestä.
- Varaa pakkaamiseen varten pakkausteippiä, kuplamuovia, paperia ja tussi.
- Pakkaa postitettava tuote ja laita osoitetiedot yms. heti valmiiksi kun olet saanut rahat tilille. Näin ei tule ikäviä sekaannuksia eikä tavarat lähde vahingossa väärille vastaanottajille.
- Ennen kuin alat myymään tavaroita, mieti mihin olet oikeasti valmis ja mihin et. Mikäli fyysinen kivijalkakirpputori on sinusta parempi vaihtoehto, niin käytä sitä sitten myymiseen.
Konmaritus auttaa myös taloudenhoidossa

Kuinka konmaritus auttaa vähentämään menoja ja kasvattamaan tuloja? Ainakin nämä kohdat puoltavat konmaritusta:
- Tavaran määrä vähenee joten voi muuttaa pienempään ja edullisempaan asuntoon
- Saat selville, mitä omistat niin et suotta osta varmuuden vuoksi samoja asioita
- Pidät huolen tavaroistasi, koska ne tuottavat sinulle iloa
- Samalla kun lajittelet laskut ja kuitit, voit myös kilpailuttaa esimerkiksi sähkösopimuksen sekä karsia kulutusta
- Saat selville oman tyylisi, joten ei tule ostettua mitään, mikä ei sovi sisustukseen
- Kun kulutuksesi pienenee, voit panostaa enemmän velkojen maksuun
- Keksit vaihtoehtoisia harrastuksia esimerkiksi vaihtamalla fyysiset kirjat äänikirjoihin
- Saat rahaa, kun myyt turhat tavarat pois
- Kasvatat itsetuntemusta kun huomaat saavasi aikaan vaikka mitä. Näin saat rohkeutta tehdä erilaisia elämänmuutoksia
Konmarituksen hyvät puolet
Konmaritus antaa kokemuksen innostuksesta siivouksen ja järjestelyn yhteydessä. Monesti me vain rutiininomaisesti siivoamme ja järjestelemme tavarat äkkiä pois näkyvistä paneutumatta asiaan sen syvällisemmin. Monet jäävät koukkuun konmarituksen myötä karsimisen aikaansaamaan iloon ja ennen kuin huomaavatkaan, he ovat minimalisteja.
Kuitenkaan karsiminen ei ole se juju, vaan nimenomaan se, että säilytetään iloa tuottavat tavarat. Hyvä puoli on myös se, että on tehty valmis järjestys, jonka mukaan käydään eri kategoriat läpi. Tällöin ei tarvitse itse miettiä, minkä kategorian kimppuun kävisi seuraavaksi, eikä kulu aikaa hukkaan.
On hienoa, että prosessissa käydään kaikki tavararyhmät läpi. Vaatteiden järjestely pystyviikaustekniikkaa käyttäen voi olla aluksi hieman outoa, mutta kun sen sisäistää, niin siitä tulee äkkiä oma juttu. Kodista tulee siisti ja selkeä ja sinne jäävät tavarat tuottavat iloa.