
Koko maailma on muutoksessa ja sitä myöden myös suomalaisten kulutustottumukset ja elämäntyyli. Ei kukaan olisi osannut vielä 30 vuotta sitten ennustaa, miten paljon rahaa tullaan käyttämään esimerkiksi elektroniikkaan ja tietoliikennekuluihin. Totta on kuitenkin se, että kaikki menee mikä tuleekin eli sitä mukaa kuin tulot kasvavat, kasvaa kulutuskin. Mutta mihin suomalaiset sitten rahansa käyttävät?
Rahapelaaminen
Suomalaiset ovat lottokansaa. Verrattuna moneen muuhun Euroopan maahan, suomalaiset käyttävät paljon rahaa rahapelaamiseen ja uhkapelaamiseen. Suomalaiset pelaavat erilaisia rahapelejä jopa yli kolme miljardia euroa vuosittain, se tekee yli 500 euroa/henkilö.
Myös nettikasinot ovat suomalaisten suosiossa. Tämän ymmärtää, sillä niissä pelien palautusprosentti on paljon suurempi kuin Veikkauksen peleissä, kuten esimerkiksi suomalaisten rakastamassa Lotossa. Ehkä hieman yllättävääkin on, miksi edelleen Lotto nauttii niin suurta suosiota, kun nettikasinolta voisi saada isomman tuoton panokselleen. Lisäksi kun valitsee nettikasinon oikein, eli sellaisen, jolla on ETA-maan pelilisenssi, saa kotiutettua voittonsa täysin verovapaasti. Nettikasinon voidaankin sanoa olevan oikean rahan casino.
Asuminen
Asumiseen kuluu suomalaisilta noin kolmasosa tuloista, eli asumiskulut haukkaavat leijonanosan talouteen tulevista rahoista. Tilanne on pahentunut aina vain lisää, johtuen poliittisista päätöksistä ja niistä aiheutuneista nopeista hinnannousuista, jotka vaikuttavat erityisesti asumiskuluihin. Kuitenkaan palkat eivät kehity samassa suhteessa, joten aina vain enemmän rahaa kuluu asumiseen.
Asumiskulut kasvavatkin tänä vuonna enemmän kuin useaan edeltävään vuosikymmeneen. Erityisesti sähkön hinnan nousu nappaa yhä kasvavan osuuden kotitalouden tuloista. Osalla talouksista onkin vaikeuksia selvitä asumismenoistaan. Vuokralla asuvat pääsevät hieman helpommalla kuin omistusasujat, sillä myös asuntolainojen korot ovat nousseet reilusti. Myös kasvavat sähkölaskut kurittavat enemmän omakotitaloasujia kuin kerrostalossa vuokralla asuvia.
Liikenne
Myös liikenteeseen kuluu suomalaisilta paljon rahaa. Liikenteeseen liittyvät menot koostuvat monista erilaisista kulueristä. Liikennemenoihin lasketaan auton hankintaan ja sen käyttöön liittyvät menot sekä kuljetuspalveluiden käyttöön liittyvät menoerät. Tällaisia ovat mm. lentoliput ulkomaille ja bussilla, junalla sekä laivalla tehdyt matkat kotimaassa.

Yksinasuvilla ja yksinhuoltajilla liikennemenot ovat hieman pienemmät kuin keskimääräisesti kaikilla kotitalouksilla. Tämä johtuu siitä, että ensin mainituilla talouksilla on monesti pienemmät auton hankinta- ja käyttömenot. Yksin asuvista hieman yli puolella on oma auto. Vastaavasti heillä kuluu enemmän rahaa joukkoliikenteeseen ja muihin kuljetuspalveluihin. Yksinasuvat myös matkustelevat enemmän kuin esimerkiksi yksinhuoltajat tai lapsiperheet.
Elintarvikkeet
Luonnollisesti jotain pitää syödäkin elääkseen, joten elintarvikkeet ovat myös iso kuluerä kotitalouksien budjetissa. Yhden hengen taloudet käyttävät paljon valmisruokia, erityisesti nuoret suosivat näitä. Kuitenkin suunnitelmallisuus on tärkeää ruoanlaitossa, sillä itse valmistettu ruoka on useimmiten halvempaa kuin valmisruoka. Kannattaakin käydä kaupassa vai kaksi tai kolme kertaa viikossa ja tehdä kotona valmiiksi kauppalista.
Vapaa-aika
Suomalaiset käyttävät rahaa myös matkailuun, hyvinvointiin ja harrastuksiin. Lisäksi yhä enenevässä määrin käytetään rahaa sisutukseen, rakentamiseen sekä remontointiin. Nyt halutaan laittaa kotia parempaan kuntoon joko itseä varten tai sitten myyntiä varten.
Tietoliikenteeseen eli älypuhelimiin ja nettiyhteyksiin kuluu myös jonkin verran rahaa. Ovathan matkapuhelimet jo kaikille välttämättömiä, ja sellainen hankitaankin jokaiselle kotitalouden jäsenelle. Varsinkin viime vuosina tietokoneella ja älypuhelimen seurassa vietetty aika on lisääntynyt. Erilaiset suoratoistopalvelut ovat myös kasvattaneet suosiotaan ja niihin kuluu myös yllättävän paljon rahaa.
Suomalaiset ja säästäminen
Suomalaiset säästävät palveluissa, sillä niiden koetaan olevan kalliita. Vaikka verotuksessa onkin mahdollista hyödyntää kotitalousvähennystä, palveluita ei käytetä niin paljon kuin muualla. Erityisesti yritysverotus ja yrittämisen isot sivukulut nostavat palveluiden hintoja Suomessa, nämä kun tulisi pystyä kompensoimaan palvelun hinnalla. Silloin kun rahasta on tiukkaa, ensimmäisenä säästetään juuri palveluista. Niinpä ravintolasyömiset ja matkailu ovatkin niitä ensimmäisiä säästökohteita. Samoin elokuvissa ja teattereissa käynnit.
Suomalaiset säästävät myös erilaisiin rahastoihin ja sijoittavat osakkeisiin sekä kryptovaluuttoihin. Kuitenkaan sijoittaminen Suomessa ei ole samalla tasolla kuin monessa muussa maassa. Kuitenkin esimerkiksi kryptovaluuttoihin pääsee sijoittamaan jo hyvin pienellä summalla. Erilaisia kaupankäyntialustoja on runsaasti, kuten esimerkiksi Coinmotion ja Binance. Myös indeksirahastoihin pääsee kiinni jo pienelläkin summalla, vähimmäissumma Nordnetillä on 15 euroa.
Suomalaisten kulutustapojen muutos
Suomalaisten kulutustapojen muutokseen ovat vaikuttaneet vastuullinen kuluttaminen sekä lihan ja maidon kulutuksen vähentäminen. Myös logistiikkavaikeudet ja raaka-ainepula vaikuttavat kultukseen, sillä Suomeen ei saada enää uusia autoja, rakennusmateriaaleja tai laitteita yhtä nopeasti ja edullisesti kuin ennen. Myös EU:n uudet tullisäännökset vaikuttavat ostokäyttäytymiseen, eli ostetaan mielummin Suomesta tai Euroopan maista.
Suomalaisista onkin tullut varovaisempia kuluttajia ja myös hieman pessimistisiäkin. Viime vuosien epävarmuudella ja korkealla inflaatiolla on myös iso vaikutus kuluttajien luottamukseen ja ylipäätään rahankäyttöön. Lisäksi sähkön, elintarvikkeiden ja polttoaineen hinnan nousu aiheuttaa kauppiaille huonompia aikoja.