Stressitön työ – onko stressittömyys työelämässä mahdollista?

Työelämässä puhuttaa yhä enemmän jaksaminen ja hyvinvointi. Moni kokee päivittäisen työn kuormittavaksi ja stressitasot nousevat vaarallisen korkeiksi. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa aamulla työpaikalle lähteminen ahdistaa ja mielessä pyörii ajatus minusta ei ole työelämään. Äärimmilleen pitkittyessään työn paineet voivat viedä työilon kokonaan, jolloin mikään työ ei kiinnosta entiseen tapaan. Ei olekaan ihme, että stressittömän työn löytäminen tai luominen on monen toiveissa. Mutta onko stressitön työ pelkkä utopia, vai voiko työ oikeasti olla stressivapaata?

Nykyajan työelämää kuvaa monella alalla kiire, tiukat aikataulut ja koventuneet tehokkuusvaatimukset. Teknologia on tuonut helpotuksia, mutta myös uusia haasteita: esimerkiksi toimistotyössä odotetaan usein jatkuvaa tavoitettavuutta sähköpostin ja pikaviestinten kautta. Samalla monilla aloilla henkilöstö mitoitetaan minimiin, mikä tarkoittaa yksittäiselle työntekijälle lisäkuormitusta. Ei siis ihme, että stressaava työ on yleinen ongelma eri ammattiryhmissä aina asiantuntijoista fyysisen työn tekijöihin. Työperäinen stressi voi johtaa vakaviin seurauksiin, kuten työuupumukseen, ellei siihen puututa ajoissa. Esimerkiksi Suomessa arvioidaan, että noin joka viides työntekijä kokee työssään säännöllisesti merkittäviä stressioireita – ilmiö on siis hyvin yleinen.

Tässä artikkelissa tarkastelemme stressittömyyttä työelämässä monesta näkökulmasta. Käymme läpi, mitä eroa on stressaavalla ja stressittömällä työllä sekä pohdimme, onko täysin stressitön työ edes mahdollinen. Käsittelemme lisäksi erilaisia työn muotoja – toimistotyöt, fyysiset alat, hoitoalat, luovat alat sekä muut työkentät – ja pureudumme kunkin erityispiirteisiin stressin kannalta. Pohdimme myös tilannetta, jossa henkilöstä tuntuu että minusta ei ole työelämään tai että mikään työ ei kiinnosta. Lopuksi annamme käytännön vinkkejä siitä, miten lähestyä stressittömämpää työelämää ja miten omaa jaksamista voi parantaa.

Stressaava työ vs. stressitön työ – mitä eroa niillä on?

Ensin on hyvä ymmärtää, mitä stressaava työ käytännössä tarkoittaa. Työn aiheuttama stressi syntyy yleensä siitä, että työn vaatimukset ylittävät käytettävissä olevat voimavarat. Kun työntekijä kokee, ettei aika, osaaminen tai energia riitä kaikkiin hänelle asetettuihin tehtäviin ja tavoitteisiin, seurauksena on paineen tunne. Stressitön työ puolestaan on tila, jossa tehtävät ja resurssit ovat tasapainossa: ihminen pystyy suoriutumaan päivittäisistä töistään ilman jatkuvaa ylikuormitusta tai ahdistusta.

On kuitenkin tärkeää huomata, että tuskin mikään työ on täysin stressitön. Normaaliin työhön kuuluu ajoittaisia kiireen tai jännityksen hetkiä – näitä voidaan kutsua jopa ”positiiviseksi stressiksi”, joka antaa motivaatiota ja energiaa selviytyä haasteista. Lyhytaikainen paine voi terävöittää keskittymistä ja auttaa saavutuksia. Ongelmaksi stressi muodostuu vasta, kun se on kroonista ja hallitsematonta: jatkuva kiire, huoli ja ylirasitus, josta palautuminen ei enää onnistu työpäivän jälkeen.

Merkkejä stressaavasta työtilanteesta voivat olla esimerkiksi:

• Jatkuva ylitöiden tekeminen ja tunne, ettei aika riitä tehtävistä suoriutumiseen.
• Työpäiviin lähteminen tuntuu ahdistavalta, ja sunnuntai-iltaisin unen saanti vaikeutuu työn ajatusten takia.
• Fyysiset stressioireet, kuten päänsärky, hartiajännitys, univaikeudet tai ruoansulatusongelmat ilman muuta selvää syytä.
• Työasiat pyörivät mielessä vapaa-ajallakin, eikä palautumista työstä tapahdu.
• Kokemus siitä, ettei hallitse omaa työtilannettaan: liikaa tehtäviä, epäselvät ohjeet tai jatkuvia keskeytyksiä, jotka kasvattavat painetta.
• Kyynisyys tai motivaation lasku: ennen kiinnostavatkaan työtehtävät eivät enää innosta, vaan työ tuntuu merkityksettömältä tai raskaalta joka päivä.

Jos moni näistä kohdista kuulostaa tutulta, on kyse todennäköisesti stressaavasta työtilanteesta, joka pitkälle jatkuneena voi johtaa työuupumukseen. Stressittömässä työssä vastaavat ”hälytysmerkit” eivät pääse syntymään jatkuvasti, vaan kuormitus pysyy kohtuuden rajoissa.

Miltä sitten stressitön työ voisi ihanteellisesti näyttää? Siinä tärkeässä roolissa ovat tasapaino ja hallinnan tunne. Työpäiviin mahtuu palauttavia taukoja, ja työntekijä kokee voivansa itse vaikuttaa päivänsä kulkuun sekä työtapoihinsa. Tehtäviin annetaan riittävästi aikaa, ja tavoitteet ovat selkeitä mutta saavutettavissa. Työilmapiiri on kannustava: apua on saatavilla eikä kukaan joudu jäämään ongelmiensa kanssa yksin. Tärkeää on myös, että päivittäisen työn kuormitus jää työpaikalle – vapaa-ajalla mieli saa irrottautua työasioista ja latautua seuraavaa päivää varten.

On hyvä korostaa, että stressittömyys työelämässä on osin yksilöllistä: sama työ voi toiselle olla stressaava työ, kun taas toinen kokee sen hyvin hallittavaksi. Oma persoonallisuus, elämäntilanne ja esimerkiksi aiemmat kokemukset vaikuttavat siihen, kuinka kuormittavana työn kokee. Silti on olemassa tiettyjä aloja ja työtehtäviä, jotka keskimäärin ovat stressaavampia kuin toiset – ja vastaavasti on olemassa tehtäviä, joissa moni löytää rauhallisemman työarjen. Seuraavaksi perehdymme eri työelämän alueisiin ja niiden stressitekijöihin sekä pohdimme, miten stressitön työ voisi toteutua kussakin.

Toimistotyö – kiireinen vai stressitön työpäivä?

Toimistotyö mielletään usein fyysisesti kevyeksi, mutta se voi olla yllättävän kuormittavaa henkisesti. Tyypillisiä stressin aiheuttajia toimistoympäristössä ovat:

• Tiukat projektiaikataulut ja deadlinejen paine.
• Sähköpostitulva ja jatkuvat keskeytykset, jotka vaikeuttavat keskittymistä.
• Usean päällekkäisen tehtävän hallinta samanaikaisesti (multitasking) ilman selkeää priorisointia.
• Pitkät paikallaanoloajat tietokoneen ääressä, mikä voi aiheuttaa fyysisiä vaivoja (niskakivut, silmien rasitus) lisäten kokonaistressiä.
• Työnteon ja vapaa-ajan rajan hämärtyminen: läppäri ja työpuhelin kulkevat kotiin, ja työasioita tehdään vielä iltaisin.
• Työyhteisön paineet: kokoukset, esitelmät tai kilpailu kollegoiden kesken voivat henkisesti kuormittaa.

Monelle toimistotyöntekijälle stressaava työ ilmenee siitä, että kiireen tunne on läsnä joka päivä. Aamulla työpisteelle saapuessa odottaa jo litania sähköposteja ja tehtäviä, ja päivän mittaan jokainen haluaisi vastauksen ”heti”. Tämä voi johtaa jatkuvaan ”tulipalojen sammutteluun”, jossa pitkän aikavälin suunnitelmallisuus jää sivuun ja tekijä tuntee olevansa tapahtumien jalkoissa.

Toisaalta toimistotyössä on mahdollista saavuttaa myös varsin rauhallinen ja stressitön työpäivä, jos olosuhteet ovat kunnossa. Tällaisia edistäviä tekijöitä ovat esimerkiksi hyvä ajanhallinta sekä organisaatiokulttuuri, joka arvostaa tärkeimpien asioiden tekemistä hyvin eikä vain mahdollisimman monen asian tekemistä nopeasti. Kun esihenkilö huolehtii, että tiimin resursointi on kunnossa ja että työkuorma pysyy kohtuullisena, vähenee tarpeettoman kiireen tuntu. Myös selvät tavoitteet ja roolit auttavat: kun jokainen tietää, mitä häneltä odotetaan ja mitään turhaa työtä ei teetetä ylimääräisenä, tehokkuus jopa paranee ilman, että kenenkään tarvitsee jäädä ylitöihin.

Etätyö ja hybridityö ovat tuoneet monille toimistotyöläisille kaivattua joustoa ja vähentäneet arkista stressiä. Kun välttyy aamuruuhkalta ja pystyy rytmittämään päiväänsä omalle rytmille sopivaksi, moni kokee palautuvansa paremmin. Toisaalta etätyökin voi kääntyä itseään vastaan, jos työpäivä venyy huomaamatta pitkäksi tai kotiympäristössä on paljon häiriötekijöitä. Jälleen korostuu rajojen asettaminen: työpäivälle on hyvä laatia selkeä alku ja loppu myös kotona toimiessa.

Toimistotyön stressittömyyttä voi lisätä myös ergonomian ja taukojen huomiointi. Lyhyet taukoliikuntahetket tai edes pieni happihyppy ulkona kesken päivän auttavat kehoa palautumaan paikallaanolosta ja virkistävät myös aivoja. Näin keskittymiskyky paranee ja työteho säilyy ilman, että väsymys ja stressi piinaavat iltapäivää kohti. Moni toimistotyöntekijä hyödyntää esimerkiksi ”pomodoro”-tekniikkaa (työskentely 25 minuutin jaksoissa ja väliin lyhyt tauko), joka voi pitää stressitasot matalampina läpi päivän.

Yksi avain stressittömään toimistotyöhön on myös oppia sanomaan ”ei” silloin, kun oma työpöytä on jo täynnä. Kaikkea ei voi eikä tarvitse tehdä samanaikaisesti. Työyhteisössä tulisi olla ilmapiiri, jossa ylikuormituksesta voi puhua avoimesti ja pyytää apua. Nykypäivänä moni organisaatio panostaakin työhyvinvointiin: tarjolla saattaa olla stressinhallintakoulutuksia, mahdollisuuksia liikuntaan työajalla tai vaikkapa hiljaisia työskentelytiloja, joihin voi vetäytyä keskittymään rauhassa. Kaikki nämä toimet auttavat luomaan kulttuuria, jossa stressitön työpäivä on aidosti arvostettu tavoite eikä pelkkä kaunis ajatus.

Fyysinen työ – kehon kuormitus ja henkinen stressi

Fyysistä työtä tekevät, kuten rakennustyöntekijät, varastotyöntekijät, siivoojat tai vaikkapa tehdastyöläiset, kohtaavat hyvin erilaista stressiä kuin toimistoväki. Päivittäinen työ on usein ruumiillisesti raskasta: nostellaan painavia esineitä, liikutaan paljon, työasennot voivat olla haastavia ja työympäristö vaatii jatkuvaa tarkkaavaisuutta turvallisuuden takia. Stressaava työ fyysisellä alalla voi kummuta siitä, että keho on jatkuvasti lujilla tai kiputilat vaivaavat, mikä heikentää työn mielekkyyttä. Toisaalta myös aikataulupaineet ovat monissa fyysisissä töissä tuttuja: esimerkiksi rakennustyömailla on deadlineja, ja siivoojilla saattaa olla vain tietty aikaikkuna kunkin kohteen siivoamiseen.

Fyysisessä työssä stressi voi ilmetä myös huolena omasta jaksamisesta: ”Jaksanko tätä tahtia eläkkeeseen asti?” on kysymys, jonka moni raskaalla alalla työskentelevä esittää itselleen. Työn ulkopuolinen palautuminen korostuu, sillä fyysinen väsymys voi viedä iltaisin voimat niin, ettei mihinkään muuhun toimintaan tunnu riittävän energiaa. Mikäli nukkuminen tai lepo häiriintyy jatkuvan rasituksen vuoksi, kierre on valmis: väsyneenä seuraavasta työpäivästä tulee entistä raskaampi, mikä lisää stressikokemusta.

Mutta fyysinen työ voi olla myös monelle stressitön työ mielessään: ruumiillisen ponnistelun lomassa mieli saa usein levätä erilailla kuin tietotyössä. Työpäivän päätyttyä tulokset näkee konkreettisesti – rakennus on edennyt, varastossa tavarat löytyvät paikoiltaan, tilat ovat puhtaat – ja tästä voi saada tyydytystä sekä onnistumisen kokemuksia. Usein fyysisen työn tekijät kertovatkin, että henkinen kuormitus jää työpaikalle: kotiin ei tarvitse kantaa keskeneräisiä töitä tai huolia siitä, ”pitäisikö vielä illalla tehdä jotain”. Kun työvuoro on ohi, voi keskittyä palautumiseen ilman työn ”aaveita” vapaa-ajalla. Tällainen selkeä rajanveto on iso plussa stressittömyyden kannalta.

Jotta fyysisen alan työ olisi mahdollisimman stressitöntä, täytyy erityistä huomiota kiinnittää työturvallisuuteen ja ergonomiaan. Työntekijöiden käytössä tulisi olla asianmukaiset suojaimet ja apuvälineet raskaiden taakkojen nostamiseen. Työvuorosuunnittelussa on olennaista, ettei kukaan joudu kohtuuttoman pitkälle ylitöiden kierteeseen tai tekemään liikaa peräkkäisiä kuormittavia vuoroja. Tauot ovat tärkeitä fyysisessäkin työssä: lyhytkin hengähdyshetki raskaan nostotyön lomassa voi estää tapaturmia ja antaa lihaksille aikaa palautua. Työnantajien vastuulla on huolehtia, ettei henkilökuntaa alipalkata: jatkuva kiire ja juokseminen paikasta toiseen uuvuttavat kenet tahansa.

Työntekijän omat keinot stressin hallintaan fyysisessä työssä liittyvät pitkälti kehosta huolehtimiseen. Riittävä uni, monipuolinen ravinto ja lihashuolto (venyttely, hieronta tai muu palauttava harjoitus) auttavat kestämään päivän kuormitukset paremmin. Myös hyvä fyysinen kunto on avuksi: vaikka työ itsessään pitää liikkeessä, työkuntoa voi ylläpitää esimerkiksi kuntosaliharjoittelulla, jolloin keho kestää paremmin raskaita suorituksia. Näin arjen fyysinen kuormitus ei ylity liian suureksi. Kun keho voi hyvin, mielikin kestää paremmin työn paineita. Tällöin myös fyysisen alan tekijä voi löytää työstään enemmän iloa kuin stressiä.

Hoitoala – kutsumus työssä ja stressin hallinta

Hoitoalalla (esimerkiksi sairaanhoitajat, lähihoitajat, lääkärit, hoivakodin työntekijät) työn imu ja kutsumus yhdistyvät usein kovaan paineeseen ja vastuuseen. Moni lähtee hoitoalalle auttamisen halusta ja kokee työn hyvin merkitykselliseksi. Tästä huolimatta hoitoalalla puhutaan paljon uupumuksesta ja stressistä. Stressaava työhoitosektorilla johtuu tyypillisesti seuraavista tekijöistä:

• Kova henkinen paine: vastuu potilaiden hengestä ja terveydestä, tärkeiden hoitopäätösten tekeminen kiireessä.
• Tunnekuorma: päivittäin nähdään inhimillistä kärsimystä, joka vaikuttaa myös hoitajiin psyykkisesti. Suru, empatia ja joskus turhautuminenkin kuuluvat arkeen.
• Resurssipula: krooninen henkilöstövaje ja niukat aikaresurssit potilasta kohden, minkä vuoksi töitä tehdään jatkuvasti ”hammasta purren”.
• Vuorotyö ja epäsäännölliset työajat: yövuorot, pitkät putkeen tehdyt työpassit ja kiireiset aamut tuovat fyysistäkin rasitusta ja sekoittavat vuorokausirytmiä.
• Vuorovaikutuspaine: potilaiden omaiset voivat kohdistaa hoitajiin syyttelyä tai vaatimuksia, ja toisaalta moni hoitoalan ammattilainen kokee, ettei yhteiskunta arvosta heidän työtään riittävästi (esimerkiksi palkkauksen tai julkisen puheen tasolla).

Hoitotyön stressiin vaikuttaa usein myös se, että alalla on perinteisesti vallinnut vahva velvollisuudentunto ja auttamisen eetos. Työntekijät venyvät ja joustavat, koska potilaat on hoidettava – usein omasta jaksamisesta tinkien. Pitkällä aikavälillä tämä johtaa uupumiseen ja siihen, että moni palaa loppuun rakastamassaan ammatissa. Se on paradoksaalista: intohimo työtä kohtaan saattaa aluksi suojata stressiltä, mutta liiallinen työkuorma murentaa vähitellen myös sitoutuneimman hoitajan voimavarat.

Voiko hoitoalalla sitten olla stressitön työ? Kokonaan stressitön varmasti tuskin, mutta paljon voidaan tehdä stressin vähentämiseksi. Tässäkin avain on resursseissa ja työoloissa. Kun osastolla on riittävästi henkilökuntaa, jokainen potilas saa tarvitsemansa huomion ilman, että hoitajan tarvitsee juosta tukka putkella. Hyvä esihenkilö jakaa työkuormaa tasaisesti ja puuttuu häiriötilanteisiin (kuten mahdolliseen kiusaamiseen tai ristiriitoihin tiimissä). Myös debriefing-tilaisuudet raskaiden tilanteiden jälkeen ovat tärkeitä: kun hoitaja kohtaa vaikkapa potilaan menehtymisen, hänellä tulisi olla mahdollisuus käsitellä kokemaansa työyhteisön tuella. Tällainen purku auttaa pääsemään ylitse pahimmista hetkistä eikä stressi pääse patoutumaan.

Hoitotyössä itsestään huolehtiminen on äärimmäisen tärkeää. On sanottu, että ”tyhjästä kupista ei voi kaataa”: jos hoitaja ei huolehdi omasta hyvinvoinnistaan, hänellä ei lopulta ole annettavaa myöskään potilaille. Siksi työnteon jälkeen olisi pyrittävä jättämään työasiat mielestä ja lataamaan akkuja. Keinoja ovat esimerkiksi:

• Liikunta tai ulkoilu vapaa-ajalla, mikä auttaa purkamaan kehon stressihormoneja.
• Mieluisten harrastusten tai rentoutumiskeinojen löytäminen (lukeminen, musiikki, käsityöt, meditaatio jne.), joihin uppoutua työvuoron jälkeen.
• Kollegiaalinen tuki: työkavereiden kanssa jutteleminen työn haasteista, nauraminen ja jopa työn rankoille puolille huumorin löytäminen voivat auttaa jaksamaan.
• Kouluttautuminen ja itsensä kehittäminen: kun oma osaaminen kasvaa, itsevarmuus lisääntyy ja stressin kokemus voi pienentyä, koska tuntee hallitsevansa työtilanteet paremmin.

Viime vuosina hoitoalallakin on alettu yhä selvemmin tunnistaa, ettei loputtomasti venyminen ole hyve vaan riski. Yksilön on vaikea yksinään muuttaa rakenteita, mutta alan liitot ja työntekijät ovat alkaneet pitää ääntä kohtuullisten työolojen puolesta. Pidemmät lepoajat, paremmat palkat ja tuki henkisesti kuormittavassa työssä ovat keinoja, joilla hoitotyöstä voidaan tehdä vähemmän stressaavaa. Kun hoitaja kokee olevansa arvostettu ja hänen työssään on määrällisesti ja laadullisesti realistiset vaatimukset, intohimo työhön säilyy ilman, että se polttaa loppuun.

Luovat alat – intohimoa ja paineita

Luovilla aloilla (kuten taiteilijat, muusikot, kirjailijat, suunnittelijat, mainosalan työntekijät) työn sisältö poikkeaa paljon vaikkapa perinteisestä toimistotyöstä. Työtehtävä on usein projektimuotoista, ideointi- ja innovointipainotteista, eikä tarkan mitattavuuden piirissä. Luovuus vaatii tilaa kehittyä ja inspiraatiota, eikä se aina noudata virastoaikoja. Monelle luovan alan tekijälle työ on myös intohimo – tehdään sitä, mitä rakastetaan – mikä sinänsä voi suojata stressiltä. Kun omaa luovaa projektiaan tekee innolla, ulkoiset paineet unohtuvat hetkeksi. Samalla intohimo voi kuitenkin luoda paineita: halutaan saada aikaan erinomaista jälkeä, olla omaperäisiä ja onnistua, koska työ on tekijälleen sydämen asia. Tämä voi johtaa jopa itse asetettuun ”perfektionismin stressiin”.

Luovilla aloilla tyypilliset stressin aiheuttajat voivat olla:

• Epäsäännölliset tulot ja taloudellinen epävarmuus, erityisesti freelance-ammattilaisilla. Tulevaisuus näyttäytyy helposti epävarmana, mikä aiheuttaa huolta.
• Aikataulupaine projektien suhteen: esimerkiksi kirjailijalla deadline kustantamoon, mainoskampanjan luovalla suunnittelijalla asiakkaan odotukset tietyssä aikataulussa, tai muusikolla paine julkaista uutta musiikkia säännöllisesti.
• Luomisen tuska: aina ei synny ideoita tai jälki ei miellytä itseään. Tämä turhautuminen voi kertyä stressiksi, etenkin jos toimeentulo riippuu jatkuvasta luovasta kyvystä tuottaa uutta.
• Julkinen palaute ja kilpailu: luovaan työhön liittyy usein se, että lopputulos altistuu arvostelulle (esimerkiksi kirja-arvostelut, yleisön reaktiot). Kritiikin vastaanottaminen omasta ”käsialastaan” voi olla raskasta.
• Työ- ja vapaa-ajan sekoittuminen: luova idea saattaa iskeä yöllä tai viikonloppuna, ja tekijä huomaa tekevänsä töitä ympäri vuorokauden omasta tahdostaan. Tällöin palautuminen unohtuu helposti, koska luova flow vie mukanaan.

Toisaalta moni luovien alojen tekijä kertoo, ettei voisi edes kuvitella tekevänsä jotain muuta työkseen – intohimo kantaa läpi vaikeidenkin vaiheiden. Stressitön työ luovalla alalla onkin pitkälti kiinni siitä, miten tasapaino säilytetään oman luomisprosessin ja ulkoisten vaatimusten kesken. Muutama keino hallita stressiä luovassa työssä:

• Rutiinien luominen: Vaikka luovuus tarvitsee vapautta, moni kirjailija ja taiteilija vannoo työrytmin nimiin. Kun asettaa vaikkapa tietyt tunnit päivästä luovalle työlle ja sitten lopettaa, välttyy jatkuvalta ”huomennakin pitäisi tehdä vielä” -ololta.
• Realistiset tavoitteet: Kaikkea ei tarvitse saada kerralla valmiiksi eikä jokaisen teoksen tarvitse olla mestariteos. Joskus ”hyvin tehty” riittää, eikä omaan tekemiseen pidä kannata suhtautua liian armottomasti.
• Tuen löytäminen: Luovan alan yhteisöt, kollegat ja verkostot ovat arvokkaita. Kun voi jakaa kokemuksia toisten samassa tilanteessa olevien kanssa, huomaa ettei epävarmuus ja stressi olekaan vain oman pään sisällä.
• Varasuunnitelmat: Taloudellista stressiä voi vähentää, jos mahdollisuuksien mukaan luo itselleen puskurin tai sivutulon lähteen. Esimerkiksi freelance-graafikko saattaa tehdä osa-aikatöinä opettajan hommia, jotta toimeentulo on varmempi. Tällöin jokainen projekti ei ole ”kuoleman tai elämän” kysymys talouden kannalta, ja luovuuskin voi hengittää vapaammin kun kaiken ei tarvitse tuoda rahaa heti.
• Rajat: Vaikka luova työ on osa identiteettiä, omaa minuutta kannattaa vaalia myös muilla elämän osa-alueilla. Perhe, ystävät ja harrastukset tuovat perspektiiviä. Kun muistaa irrottautua työroolista ja tehdä asioita, joilla ei ole mitään tekemistä työn kanssa, aivot saavat levätä ja uutta inspiraatiota syntyy helpommin.

Luovilla aloilla stressittömyys edellyttää siis itsensä johtamista ja tasapainoilua. Tietyt riskitekijät, kuten taloudellinen epävarmuus, eivät aina poistu, mutta niiden vaikutusta voi pienentää omilla valinnoilla. Olennaista on muistaa, ettei edes unelmatyö saa viedä kaikkea energiaa. Jos huomaa, että oma luova työ on muuttunut pelkäksi suoriutumiseksi ilman iloa, on aika hengähtää ja arvioida, miten löytää takaisin sille polulle, jossa tekeminen on palkitsevaa eikä vain stressin sävyttämää.

Palvelualat ja muut työn muodot

Kaikki työ ei mahdu edellisiin kategorioihin. Palvelualoilla (esimerkiksi kaupan työntekijät, tarjoilijat, asiakaspalvelijat) stressi syntyy usein asiakaskohtaamisten ja kiireen yhdistelmästä. Kiireisinä aikoina kassajonot kasvavat tai ravintolan sali täyttyy, ja jokaiselle asiakkaalle tulisi tarjota yhtä aikaa hyvä palvelu. Samalla kohtaa monenlaista ihmistä: pääosin ihania asiakkaita, mutta välillä myös ärtyneitä tai kohtuuttomia. Tällaisten tilanteiden jälkeen stressaava työ saattaa seurata mieleen kotiinkin – erityisesti, jos asiakas on ollut epäasiallinen, moni jää miettimään tilannetta jälkeenpäin. Palvelualoilla on myös paljon ilta- ja viikonlopputyötä, mikä voi vaikeuttaa palautumista ja perhe-elämän yhteensovittamista. Palvelualoilla palkkaus on usein melko matala, mikä itsessään voi aiheuttaa taloudellista stressiä, jos rahat eivät tunnu riittävän arjessa.

Toisaalta palvelualoillakin monet pitävät työstään sen sosiaalisuuden takia – he nauttivat asiakaspalvelusta ja saavat hyvästä asiakaskohtaamisesta energiaa. Tällöin ikävät hetket eivät jää päälle, vaan yksi hankala tapaus uppoaa positiivisten kokemusten joukkoon. Stressittömyyden kannalta olisikin tärkeää, että palvelualan työntekijät saavat tukea esimieheltään hankaliin tilanteisiin. Esimerkiksi kaupan kassalla tai ravintolassa on helpottavaa tietää, että jos tilanne asiakkaan kanssa riistäytyy käsistä, esimies tulee tarvittaessa paikalle auttamaan ja pitää henkisesti alaistensa puolia. Myös työvuorosuunnittelulla on iso rooli: riittävä henkilöstö kiirevuoroissa ja toisaalta mahdollisuus vaikuttaa omiin työvuoroihin ennakkoon vähentävät stressiä. Jos tietää voivansa esimerkiksi vaihdella vuoroja tarpeen tullen kollegoiden kanssa, tulee tunne oman elämän hallinnasta paremmaksi eikä työ tunnu pakottavalta oravanpyörältä.

Opetusalalla stressi nousee usein siitä, että vastuu oppilaiden oppimisesta ja hyvinvoinnista on suuri. Opettajat kokevat paineita kasvattaa nuorista osaavia ja tasapainoisia aikuisia samalla, kun resurssit (aika per oppilas) eivät aina tunnu riittävän. Myös vanhempien odotukset koulua kohtaan ovat kasvaneet. Opettajilla työ seuraa kotiin kokeiden ja esseiden muodossa, ja jatkuvat opetussuunnitelmien muutokset pitävät heidät varpaillaan. Stressittömyyttä opetustyössä lisää se, jos koulun johto tarjoaa tukea, luokissa on riittävästi resursseja (esimerkiksi avustajia, erityisopettajia auttamassa) ja opettajalle jää aidosti aikaa suunnitella opetustaan. Opettajien kesäloma on pitkä, mikä toisaalta onkin eräs jaksamista tukeva tekijä alalla – intensiivisen kouluvuoden jälkeen kunnon palautumisaika on tarpeen.

Yrittäjyys ja itsensä työllistäminen tuovat vapauden päättää omasta työstä, mutta samalla myös kaiken vastuun. Yrittäjät raportoivat usein, että heillä on mahdollisuus tehdä juuri sitä, mitä rakastavat, mutta toisaalta yritystoiminnan alkuvaiheessa stressiä aiheuttaa taloudellinen riski, epävarmuus toimeentulosta ja hyvin pitkät työpäivät. Yrittäjän pää on harvoin ”kytketty pois päältä” – yritykseen liittyviä ajatuksia pulpahtelee mieleen iltaisin ja viikonloppuisinkin. Stressittömyyden kannalta yrittäjällä auttaa, jos lähellä on hyvä tukiverkosto (perhe, ystävät, mahdollisesti mentorit tai yrityskumppanit), joiden puoleen kääntyä huolina hetkinä. Myös terve riskienhallinta on tarpeen: kaikkea ei kannata laittaa yhden kortin varaan, vaan pitää mielessä suunnitelma B, jos alkuperäiset liiketoimintasuunnitelmat eivät toimi. Toisaalta moni pitkän linjan yrittäjä kertoo, ettei voisi kuvitella palaavansa palkkatyöhön – vapauden tuoma elämänlaatu voi parhaimmillaan vähentää stressiä merkittävästi, kun pääsee itse päättämään töidensä sisällöstä ja aikatauluista.

Lopulta eri alojen työtä yhdistää se, että stressi ja mielekkyys voivat vaihdella paljonkin paitsi alan, myös henkilön mukaan. Siksi on hyvä, että yhteiskunnassamme on monenlaisia töitä tarjolla ja yksilöt voivat hakeutua sinne, missä he itse parhaiten viihtyvät. Se, mikä yhdelle on stressitön työ, saattaa toiselle olla pitkään ikävääkään ”rutiinipuurtamista” – ja päin vastoin. On yksilöitä, jotka rakastavat hektistäkin tahtia ja voivat hyvin sellaisessa ympäristössä, ja on heitä, jotka kaipaavat rauhallista työtempoa kukoistaakseen. Tärkeintä on tunnistaa oma tilanteensa ja pyrkiä löytämään juuri itselle sopiva tasapaino työn vaatimusten ja omien voimavarojen välillä.

”Minusta ei ole työelämään” – kun työelämä tuntuu ylivoimaiselta

Jotkut ihmiset kokevat, etteivät yksinkertaisesti sovi työelämään. Ajatus ”minusta ei ole työelämään” voi syntyä esimerkiksi toistuvien huonojen kokemusten, mielenterveyden haasteiden tai vaikkapa erityisherkkyyden vuoksi. Jos jokainen työpäivä on taistelua jaksamisen kanssa ja palautuminen vie kohtuuttoman pitkään, on luonnollista kyseenalaistaa oma paikkansa työmaailmassa.

Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että työelämä on hyvin monimuotoinen. Voi olla, ettei perinteinen kahdeksasta neljään -työ organisaation palveluksessa sovi sinulle, mutta se ei tarkoita, että sinusta ei olisi mihinkään työhön. Ehkä olet vielä etsimässä sitä omaa paikkaasi tai työn muotoa, jossa pääset käyttämään vahvuuksiasi ilman kohtuutonta stressiä.

Jos työelämä tuntuu ylivoimaiselta, on ensimmäinen askel pysähtyä kuuntelemaan itseään. Mikä tarkalleen aiheuttaa tunteen, että et sovellu työhön? Onko taustalla esimerkiksi:

• Voimakas ahdistus sosiaalisissa tilanteissa tai työpaikan ihmissuhteissa?
• Uupumus, masennus tai muu mielenterveyden haaste, joka vie voimat niin, ettei energiaa riitä työlle?
• Terveyden tila tai fyysinen rajoite, joka vaikeuttaa kokopäiväisesti töissä käymistä?
• Ylikuormittumisen kierre: olet mahdollisesti yrittänyt kerta toisensa jälkeen palata työhön, mutta joka kerta olet palanut loppuun nopeasti.
• Neurokirjon haasteet: Esimerkiksi autismikirjon tai ADHD:n piirteet voivat tehdä meluisassa ja tiukasti aikataulutetussa työympäristössä toimimisesta erityisen vaikeaa. Tällöin henkilölle tavallinen työarki voi olla uuvuttavaa, mikä voi herättää ajatuksen työelämän ulkopuolelle jäämisestä.

Näihin erilaisiin syihin auttavat erilaiset lähestymistavat. Jos kyse on mielenterveyden ongelmista (kuten masennuksesta tai ahdistuksesta), ammattiavun hakeminen on olennainen ensiaskel. Terapeutin tai lääkärin tuella voidaan lähteä purkamaan sitä solmua, joka tekee työelämään osallistumisesta vaikeaa. Moni, joka ajatteli ettei koskaan pystyisi säännölliseen työhön, on hoidon ja tuen avulla löytänyt uudelleen työkykynsä ja paikkansa tuottavana, tyytyväisenä töissä. Tärkeintä on olla hakeutumatta työelämään toisten odotusten tai oletettujen paineiden vuoksi ennen kuin itse on siihen valmis.

Jos syynä taas on se, että et ole löytänyt omaa alaasi tai kaikki kokeilemasi työt ovat tuntuneet vierailta, kannattaa pysähtyä miettimään omia mielenkiinnon kohteita ja vahvuuksia. Oletko luonteeltasi vaikkapa erityisen empaattinen ja lämminsydäminen, mutta olet päätynyt kilpailuhenkiseen myyntityöhön? Tai päinvastoin, olet analyyttinen ja introvertti, mutta olet löytänyt itsesi jatkuvia esiintymisiä vaativasta roolista? Väärässä ympäristössä kuka tahansa alkaa tuntea, ettei kuulu joukkoon. Tällöin ratkaisu voi olla alanvaihto tai työtehtävien muokkaaminen paremmin itselle sopiviksi. Työnhakuvalmennus tai ammatinvalintapsykologin tapaaminen voi avata uusia näköaloja: on olemassa monia ammatteja, joista emme edes ole tietoisia, ja joku niistä saattaa olla juuri se, missä sinä pääset loistamaan.

Joskus ”minusta ei ole työelämään” -tunteen taustalla on kokemus, että työelämän vaatimukset ovat ristiriidassa arvojesi kanssa. Esimerkiksi hyvin kilpailullinen ja tulosorientoitunut yritysmaailma voi ahdistaa, jos itse arvostat rauhaa, yhteisöllisyyttä ja auttamista yli kaiken. Tällöin ratkaisu ei ole vetäytyä kokonaan yhteiskunnan toiminnasta, vaan löytää sellainen työyhteisö, jossa vallitsee itselle sopiva kulttuuri. Julkisella sektorilla, kansalaisjärjestöissä tai vaikkapa pienissä paikallisissa yrityksissä voi olla inhimillisempiä työnteon malleja kuin suuryrityksissä. Oman polun löytäminen voi viedä aikaa, mutta se on mahdollista.

On myös muistettava, ettei palkkatyö ole elämän ainoa määränpää. Jos taloudellinen tilanne sallii, voi hyvinvointia lähteä rakentamaan muillakin tavoilla: joku löytää tarkoituksen vapaaehtoistyöstä, toinen omistautuu kotiin ja perheeseen. Usein yhteiskunnan paineessa unohdamme, että arvomme ihmisenä ei riipu työn saavutuksista. Itsetuntoa ja merkityksellisyyden kokemusta voi ja kannattaa lähteä rakentamaan myös työn ulkopuolisten asioiden kautta. Kun olo vahvistuu, saattaa myöhemmin syntyä into kokeilla työelämää uudesta näkökulmasta.

Lopuksi, jos tuntee aidosti ettei pysty vakiintuneeseen työelämään osallistumaan vaikka haluaisikin, on yhteiskunnassamme myös mahdollisuuksia saada apua ja tukea. Työkyvyn arviointi ja tarvittaessa kuntoutustuki tai työkyvyttömyyseläke eivät ole häpeä. Ne on luotu sitä varten, että jokainen meistä saisi riittävän toimeentulon ja voisi elää ihmisarvoisesti, vaikka ei täysiä työviikkoja jaksaisikaan. Tärkeintä on oma hyvinvointi: jokainen ihminen on arvokas riippumatta siitä, onko hän perinteisessä työssä vai ei.

”Mikään työ ei kiinnosta” – motivaatiota etsimässä

Tilanne, jossa mikään työ ei kiinnosta, voi olla monelle hämmentävä ja turhauttava. Yhteiskunta odottaa meidän tekevän töitä, rakentavan uraa tai vähintään hankkivan elantomme, mutta mitä jos mikään työ ei tunnu houkuttelevalta? Tälle tunteelle voi olla useita syitä:

• Burnout eli loppuunpalaminen: Jos takana on erittäin rankka ja uuvuttava työkokemus tai elämäntilanne, keho ja mieli voivat suojautua siltä, ettei mikään uusi ponnistus tunnu mahdolliselta tai kiinnostavalta. Ihminen voi menettää kykynsä innostua mistään hetkeksi, kun voimat ovat totaalisen lopussa.
• Masennus: Yksi masennuksen tunnusmerkeistä on mielenkiinnon ja mielihyvän menettäminen asioista, joista ennen nautti. Tällöin kyse ei ole laiskuudesta tai ”vikasta luonteessa”, vaan sairaudesta, joka värittää kaiken harmaaksi. Silloin on hyvin ymmärrettävää, ettei työkään kiinnosta – eiväthän välttämättä mitkään harrastukset tai ihmissuhteetkaan jaksa kiinnostaa samalla tavoin.
• Ei ole löytänyt omaa intohimoaan tai kiinnostuksen kohdetta: Kaikilla ei ole lapsuudesta saakka selkeää unelma-ammattia. Jotkut meistä joutuvat kokeilemaan monia polkuja löytääkseen alansa. Jos mikään koulutus tai työ, mitä on kokeillut, ei ole sykähdyttänyt, voi syntyä kyyninen olo, ettei mikään töistä ole omalta jutulta.
• Yhteiskunnallinen ulkopuolisuuden kokemus: Joskus kyse on syvästä pohdinnasta elämän tarkoituksesta ja arvoista. Joku voi ajatella, ettei halua tehdä perinteistä työtä lainkaan, koska arvostaa vapautta tai esimerkiksi omavaraisuutta (esimerkkinä vaikkapa downshiftaajat, jotka tyytyvät vähään ja elävät omavaraistaloudessa maalla). Tällöin ”mikään työ ei kiinnosta” vallitsevassa järjestelmässä, mutta henkilö voi silti tehdä paljonkin töitä oman yhteisönsä tai itsensä hyväksi, vain eri muodossa.

Kun huomaat olevasi tilanteessa, jossa mikään työ ei kiinnosta, ensimmäinen askel on antaa itsellesi hieman aikaa ja armollisuutta. Pakottamalla harvoin löytyy vastauksia. Sen sijaan kokeile seuraavia lähestymistapoja:

• Tutki kiinnostuksen kipinöitä: Vaikka mikään työ ei juuri nyt innosta, onko elämässäsi jotain, mistä nautit? Se voi olla pieniäkin asioita: pidätkö kirjojen lukemisesta, autatko mielelläsi ystävää tietokoneongelmissa, nautitko ruoan laittamisesta tai metsässä kävelystä? Mieti, voisiko näistä kipinöistä johtaa uran tai työn suuntaan. Esimerkiksi, jos luonto on ainut, mikä sinua ilahduttaa, entä jos kouluttautuisit luontoalalle (puutarhuriksi, eräoppaaksi, biologiksi)? Tai jos digilaitteiden rassaus sujuu, voisitko opiskella IT-alaa?
• Kokeile uutta matalalla kynnyksellä: Jos voimavaroja riittää, kokeile vapaaehtoistyötä, kurssia tai päivän tutustumista alaan, joka on hieman kiinnostanut tai ainakin ei ole heti poissuljettu. Voi olla helpompi kokeilla jotain ilman pitkäaikaista sitoutumista: esimerkiksi vapaaehtoiseksi tapahtumaan, työpajakurssi kädentaitoon, tai vaikka kesätyö lyhyeksi ajaksi ihan uudella alueella.
• Huolla perustasi: Varmista, että fyysinen ja mentaalinen hyvinvointisi on mahdollisimman hyvällä tolalla. Jos nukut huonosti, syöt epäsäännöllisesti ja eristäydyt muista ihmisistä, mikään ei luonnollisestikaan tunnu kovin innostavalta. Perusasioiden kuntoon laittaminen (uni-valverytmi, terveellinen ruoka, edes kevyt liikunta ja pienten päivärutiinien luominen) voi nostaa mielialaa pikkuhiljaa. Kun mieliala paranee, kiinnostuksen kipinätkin saattavat vähitellen palata.
• Ammattilaisen apu: Mikäli tilanne jatkuu pitkään, hyödynnä asiantuntijoita. Ammatinvalintapsykologi tai uraohjaaja on erikoistunut auttamaan juuri heitä, jotka eivät tiedä, mitä haluavat tehdä. Heillä on työkaluja ja testejä, joiden avulla voi selvittää omia kiinnostuksen kohteita ja vahvuuksia, vaikka ne eivät itselle olisi selkeitä. Jos taas epäilet masennusta, hakeudu lääkäriin tai terapiaan. Masennus on hoidettavissa, ja sen myötä elämänilo – ja kiinnostus työhönkin – voi palautua.

On hyvä muistaa, ettei ole epäonnistunut, vaikkei kokisi intohimoa työhönsä. Kaikille työ on loppujen lopuksi keino ansaita elanto, eikä sen tarvitse ollakaan elämän täyttävä harrastus. Moni löytää merkityksen elämäänsä ensisijaisesti perheen, yhteisön tai harrastusten kautta, ja työ on vain taustalla pyörivää ”moottorimelua”, joka mahdollistaa nuo muut asiat. Tällainen asenne on aivan sallittu. Ei ole pakko rakastaa työtään – riittää, että pystyy tekemään sitä luotettavasti ja saa siitä riittävän toimeentulon. Jos siis mikään työ ei erityisesti kiinnosta, voi olla hyvä keskittyä siihen, että mikään työ ei myöskään herätä voimakasta vastenmielisyyttä. Sieltä löytyy usein sopiva kompromissi: työ, jonka tekee ihan mielellään muttei vie koko identiteettiä. Aikaa ja energiaa jää sitten omille intohimoille työn ulkopuolella.

Kohti stressittömämpää työelämää – vinkkejä arkeen

Lopuksi kokosimme yleisiä vinkkejä, jotka voivat auttaa lähestymään stressittömämpää työelämää alasta riippumatta. Monet näistä ovat pieniä arkisia muutoksia, jotka kumuloituessaan vahvistavat hyvinvointia:

• Huolehdi perusasioista: Uni, ravinto ja liikunta muodostavat hyvinvoinnin perustan. Kun nukut riittävästi, syöt terveellisesti ja liikut säännöllisesti, kestät paremmin myös työn aiheuttamaa stressiä. Järjestä siis itsellesi mahdollisuus 7–8 tunnin uniin, varaa eväät ja pidä lounastauko, ja pyri ulkoilemaan tai liikkumaan edes kevyesti jokaisena päivänänä.
• Rajaa työaika selkeästi: Pyri siihen, että työasiat eivät valloita koko elämää. Välttämättömät ylityöperiodit kuuluvat joskus elämään, mutta niiden jälkeen palauta rutiinit normaaliksi. Älä vie työkonetta makuuhuoneeseen, ja vältä työsähköpostin lukua iltaisin. Jos teet etätöitä, sulje työsovellukset päivän päätteeksi. Vapautuva aika on oikeasti vapaa-aikaa – käytä se palautumiseen.
• Priorisoi ja opettele sanomaan ”ei”: Kaikkea ei voi tehdä heti. Tee päivittäinen to-do-lista ja merkitse siitä 1–3 tärkeintä tehtävää, jotka hoidat ensin. Muut asiat voivat odottaa hetken, jos aika ei riitä. Opettele kohteliaasti kieltäytymään lisätehtävistä, jos tiedät voimavarojesi olevan jo tapissa.
• Hyödynnä tauot ja rutiinit: Älä skippaa taukoja kiireen vuoksi. Lyhytkin irtiotto (kahvihetki, venyttely, muutama syvä hengitys) laskee kehon stressitasoja ja parantaa jaksamista loppupäivän. Rutiinit tuovat turvaa: aloita päivä vaikkapa viiden minuutin suunnitelmalla, jossa käyt läpi tämän päivän päätehtävät. Näin hallinnantunteesi lisääntyy.
• Muista lomien merkitys: Käytä vuosilomasi lepäämiseen ja irrottautumiseen työstä. Täysi palautuminen vaatii joskus pidemmän ajan pois arkirutiineista. Loma ei ole luksusta vaan tarpeellinen osa työhyvinvointia – levännyt työntekijä palaa työhön energisempänä.
• Puhu ja pyydä apua: Älä jää yksin stressin kanssa. Keskustele kollegan, esimiehen tai ystävän kanssa, jos työpainetta on liikaa. Jo jakaminen helpottaa omaa taakkaa. Työpaikalla kannattaa rohkeasti nostaa esiin epäkohdat: hyvä johtaja arvostaa rehellistä palautetta ja haluaa tietää, jos tiimi uupuu.
• Tee vapaa-ajallasi jotakin ihan muuta: Paras palautuminen syntyy usein vastapainosta. Jos teet fyysistä työtä, rentoudu kirjan äärellä tai elokuvasta nauttien. Jos istut toimistolla koko päivän, lähde illalla kävelylle tai tanssitunnille. Kun aivot ja keho saavat erilaista tekemistä kuin työssä, stressihormonit laskevat ja mieli virkistyy.
• Tarkastele asennettasi työhön: Joskus stressi kumpuaa myös siitä, miten suhtaudumme työhön. Asetatko riman itsellesi epärealistisen korkealle? Muistuta itseäsi, että aina ei tarvitse antaa 110 %. Maailma ei useimmiten kaadu, vaikka pitäisi yhden esitelmän vähän vähemmällä valmistautumisella tai jäisi jokin vähemmän tärkeä asia tekemättä heti.
• Pienennä taloudellista stressiä: Jos taloudellinen turvallisuus on se, mikä saa suostumaan liian stressaavaan työhön, harkitse budjettisi läpikäyntiä. Voisitko tinkiä joistain menoista niin, ettei tarvitsisi tehdä ylitöitä lisäpalkan toivossa? Tai voisiko lisätulon lähteillä (kuten satunnaisella keikkatyöllä, jos jaksamista on) paikata budjettia ilman, että päätyy jatkuvaan ylityökierteeseen päätyössä?
• Hyödynnä joustavat työajat: Mikäli työsi luonne sallii, hyödynnä osa-aikatyötä tai lyhennettyä työviikkoa stressin hillitsemiseksi. Monilla aloilla on kokeiltu esimerkiksi nelipäiväistä työviikkoa tai 6-tuntista työpäivää ja havaittu, että lyhyempi työaika lisää hyvinvointia vähentämättä tuottavuutta. Jos taloudellinen tilanteesi mahdollistaa hieman pienemmän palkkatulon, lisää vapaa-aika voi maksaa itsensä takaisin jaksamisena.
• Harkitse muutosta, jos mikään ei auta: Jos olet tehnyt kaikkesi, mutta työsi on jatkuvasti kohtuuton rasite, voi olla aika miettiä isoja muutoksia. Uusi työ, uusi ala, opiskelu tai jopa väliaikainen irtiotto (sapattivapaa, opintovapaa) voivat pitkällä aikavälillä parantaa elämänlaatuasi. Mikään työ ei ole lopulta terveytesi ja onnellisuutesi arvoinen, joten joskus radikaalitkin ratkaisut ovat paikallaan.

Yhteenveto: tasapaino on avain hyvinvointiin työelämässä

Stressitön työ on päämäärä, jota kohti voidaan pyrkiä monin keinoin, vaikka täysin stressivapaata utopiaa tuskin saavutetaan. Tärkeintä onkin löytää tasapaino: työn tulee olla sellaisissa rajoissa, että ihminen säilyttää terveytensä ja elämänhalunsa. Kun työ ja muu elämä ovat harmoniassa, ihminen jaksaa paremmin ja on myös tuottavampi ja luovempi työssään.

Olemme tarkastelleet erilaisia aloja ja nähneet, että stressin lähteet voivat vaihdella suuresti: toimistossa paine on erilaista kuin rakennustyömaalla tai sairaalan osastolla. Silti yhteinen nimittäjä on usein se, ettei vaatimusten ja voimavarojen tulisi joutua pahaan epätasapainoon. Sekä yksilöt että työnantajat voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi työpäivän stressikuorma muodostuu. Parhaimmillaan työyhteisössä vallitsee kulttuuri, jossa palautuminen, kohtuullisuus ja inhimillisyys asetetaan etusijalle – tällaisessa ilmapiirissä jokaisen on helpompi hengittää. Hyvinvoiva, sopivasti haastettu työntekijä on myös sitoutunut ja tuottelias – eli työhyvinvointiin panostaminen hyödyttää sekä yksilöä että työnantajaa.

Lopulta työ on vain työtä – sen tulisi olla osa elämää, ei koko elämää. Omasta jaksamisesta huolehtiminen ei ole itsekästä, vaan viisautta. Työntekijä, joka pitää huolta itsestään ja uskaltaa hakea apua ajoissa, pystyy pitkällä aikavälillä antamaan enemmän myös työelämälle. Stressittömyys työssä ei tarkoita haasteiden puutetta, vaan sitä, että haasteet eivät kasva ylivoimaisiksi. Sopiva annos positiivista stressiä pitää meidät vireinä, mutta liika stressi kääntyy meitä vastaan. Tämän tasapainon löytäminen on mahdollista jokaisella alalla, kun sekä yksilöiden että yhteisöjen taholta tehdään pieniä tekoja hyvinvoinnin eteen.

Disclaimer: Tämän artikkelin sisältö on yleistä tietoa eikä korvaa terveydenhuollon tai muun ammattilaisen neuvoja. Mikäli kärsit vaikeasta työperäisestä stressistä tai uupumuksesta, harkitse kääntymistä työterveyshuollon tai mielenterveysalan ammattilaisen puoleen.