fbpx

Arvo-osakkeet – mitä ne ovat?

Päivitetty viimeksi: 13.10.2022

Arvo-osakkeet ovat hieman aliarvostettuja

Arvo osakkeet

Arvo osakkeet ovat hieman aliarvostettuja osakkeita, joiden hinta on vähän liian halpa verrattuna yhtiön toiminnan tunnuslukuihin. Arvo-osakkeita voi etsiä salkkuunsa pörssin ”tylsistä” toimialoista ja epäkiinnostavista yrityksistä. Näiden joukosta voi voi löytää todellisia helmiä.

Pelkkään fiilispohjaan ei välttämättä kannata luottaa, vaan tutkia myös toimialan kehitystä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Lisäksi on olemassa tarkkoja ennusteita ja tunnuslukujen laskentakaavoja. Tuottoisia arvo-osakkeita voi löytää vertaamalla yhtiön osakkeen hintaa sen tulokseen, osinkoon tai omaan pääomaan.

Arvo-osake ei ole koko ajan halpa, joten sen ostohetkellä olevaan halpaan hintaan on olemassa jokin syy. Edullisen hinnan voi aiheuttaa esimerkiksi osakkeen heikko arvostus johtuen tulevaisuuden huonojen näkymien vuoksi. Vaikka arvo-osake on ostohetkellä halpa, kuitenkin on odotettavissa sen arvostuksen nousevan tulevaisuudessa.

Kuten kaikessa sijoittamisessa, myös arvo-osakkeiden ostamiseen liittyy riski. Jos käykin niin, että halpa hinta ja heikko arvostus jatkuvat ja pahenevat entisestään, kyseinen osake jatkaa laskusuuntaista pudotustaan. Tämä ilmiö tunnetaan nimellä putoava puukko ja tällöin osakkeenomistaja saa kokea konkreettisesti osakesijoittamisen nurjan puolen.

Arvosijoittaminen

Arvo-osakkeisiin sijoittaja yrittää tunnistaa arvoyhtiöt, jotka ostohetkellä ovat vähemmän arvostettuja. Tämän päivän arvosijoittaja huomioikin maailmantilanteen tuomat mahdollisuudet, joiden avulla hyvät arvo osakkeet voi tunnistaa.

Aloita sijoittaminen

Maailmanlaajuisilla markkinoilla osakkeiden arvostukseen vaikuttavat sellaiset tekijät kuin maailmanpolitiikka, kuluttajien ostokäyttäytymisessä tapahtuneet muutokset, yhtiöiden omat toimenpiteet aina yrityskaupoista uusiin aluevaltauksiin, kilpailijoiden toimet, poliittiset levottomuudet ja ympäristökatastrofien aiheuttamat vaikutukset. Totta kai arvo-osakkeissa on myös runsaasti mahdollisuuksia. Kärsivällinen sijoittaja kääntää katseensa vihreän energian yhtiöihin, sillä ne voivat olla varteenotettavia vaihtoehtoja, sillä teknologia kehittyy koko ajan. Myös uudenlaisen energiatuotannon ratkaisut ovat vahvasti tulossa myös kuluttajamarkkinoille.

Arvo-osakkeiden tunnistamiseen tarvitaan yhtiön tavanomaiset tunnusluvut, kuten tulos ja oma pääoma. Lisäksi tarvitaan kykyä ennustaa, millaiseksi näiden tunnuslukujen kehitys muodostuu tulevaisuudessa. Työkalut näihin on saatavilla mm. erilaisissa maksullisissa sijoituspalveluissa.

Arvo-osakkeisiin sijoittajan on hyvä tutustua lisäksi yhtiön vuosiraporttiin, toimialan markkinakatsauksiin, johdon katsaukseen ja tulevaisuuden näkymiin. Myös vapaamuotoisemmat haastattelut ja lehtijutut yhtiön toiminnasta kannattaa silmäillä läpi.

Yhtiötä ei toki voida arvioida vain sen markkinan mukaan, sillä vaikka kyseisellä markkinalla kokonaisuudessaan menisikin huonosti, sen toimialalla toimiva yhtiö voi silti porskuttaa eteenpäin tästä huolimatta ihan mukavasti, jos se on taitava ja osaa pelata kortit oikein. Esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa tapahtuma-ala.

Arvo-osakkeita valitessa kannattaa siis muistaa osakkeen arvon olevan jostain syystä ostohetkellä liian matala suhteessa sen todelliseen arvoon, joka voi toteutua jossain kohtaa tulevaisuudessa. Jonkin osakkeen kohdalla tämä ajankohta tulevaisuudessa voi olla alle vuoden päässä ja jonkin toisen osakkeen kohdalla monen vuoden päässä. Arvo-osakesijoittajan on hyvä hajauttaa salkkuaan ja omata kylmät hermot odotellessaan oikeaa ostohetkeä.

Arvo-osakkeiden tunnistamiseksi on selvitettävä organisaatioiden tunnusluvut. Tyypillinen arvo-osakekohde on korkeaa tulosta tekevä, mutta alhaisen osakkeen hinnan omaava organisaatio. Osakkeen arvon laskeminen on vaivatonta seuraavien tunnuslukujen avulla:

  • P/B = hinta per oman pääoman tasearvo
  • P/E = hinta per tulos
  • EV/EBIT = yritysarvo (markkina-arvo + korolliset nettovelat) per liiketulos
  • P/S = hinta per liikevaihto
  • Osinkotuotto-%
  • Kassavirta: P/CF eli osakkeen hinta per kassavirta

Suomalaiset arvo-osakkeet

Helsingin pörssissä on paljon yhtiöitä, jotka voidaan luokitella arvo-osakkeiksi, kuten esimerkiksi Patria osake.

Tietoevry on markkina-arvoltaan sangen aliarvostettu yhtiön tulokseen nähden. Lisäksi yhtiö maksaa hyvin osinkoja ja sen toiminta kasvaa koko ajan. Näin ollen Tietoevry osake tarjoaakin arvosijoittajalle hyvän mahdollisuuden edullisen hintatason ostoksille.

Nordea omaa osinkotuottojensa ansiosta Helsingin pörssi markkina-arvo sijoituksen kärjessä. Yhtiö on Pohjoismaiden markkinajohtaja ja sillä on varsin edullinen arvostustaso, joten se on varteenotettava vaihtoehto arvo-osakemarkkinoilla.

Amerikkalaiset arvo-osakkeet

Berkshire Hathaway omistaa enemmistöosuuden monesta eri yrityksestä ja sen osakkeisiin sijoittaminen mahdollistaa laajan hajautuksen sijoitussalkulle. 

Bank of America on eräs maailman suurimmista pankeista ja joidenkin tunnuslukujen mukaan myös edullinen. Lisäksi yhtiön osinkojen jako on kasvanut tasaisesti, joten se on kiinnostava vaihtoehto arvo-osakkeiden metsästäjälle.  

Mistä arvo-osakkeita voi ostaa?

Nordnet

  • Kaupankäyntikulut ovat 0,055 % / 3 EUR- 0,30 % / 20 EUR riippuen pörssistä ja kauppojen määrästä
  • Muut kulut Superrahastoille 0 EUR
  • Osakesäästötili: Kyllä
  • Sopii hyvin aloittelijoille ja suomalaisiin osakkeisiin

eToro

  • 0 % / 0 EUR
  • Nostomaksu $5, aktiivisuusmaksu $10/kk mikäli tilille ei kirjauduta 12 kk aikana
  • Osakesäästötili: Ei
  • Pieni valikoima kotimaisia osakkeita

Suosittuja artikkeleita

Sisällysluettelo

Ari-Pekka

Ari-Pekka

Ari-Pekka tässä moi! Olen Toisin.fi -sivuston ylläpitäjä ja sisältöjen tuottaja. Minua erityisesti kiinnostaa nykyajan mahdollisuudet tehdä rahaa netissä ilman, että olisin aikaan ja paikkaan sitoutunut. Tykkään rakentaa nettisivuja, sijoittaa ja opiskella uusia asioita nettiliiketoimintaan liittyen.